Korista, korista ja korista

Jälleen on reilut pari viikkoa kulunu kuin siivillä ja arkeen on ruvennut pääsemään kiinni. Mitään suurempia reissuja ei oo tällä välin tullu tehtyä, koittanu vaan päästä sisään metropolin elämään. Ensimmäiset pari viikkoo meni kaikkea ihmetellessä, mut nyt huomaa et rupee sopeutuu uuteeen ympäristöön. Paikallinen liikenne on aiheuttanut ehkä eniten hämmennystä ja toiseks tietty vieras kieli, jota kuulee palpatettavan joka paikassa jatkuvasti. Ei oo mikään harvinainen juttu et Lamborghini ajaa Nevskillä lähemmäs paria sataa tai et auto näkee sun kävelevän suojatiellä ja lyö siinä kohtaa tallan pohjaan hullun kiilto silmissä. Se on vaan Pietaria. Itse asias kuulin, ettei tääl ois ollenkaan nopeusrajoituksia, kaikki kyltit on vaan "suositusnopeuksia" ja ihan tuntuu pitävän kyllä paikkansa. Alkuhämmennyksen jälkeen tohon liikennekulttuuriin on kyl tottunu ja mun mielipide on et se toimii erinomaisen hyvin. Ei suomalaiset liikennesäännöt toimis täällä kyl mitenkään, sillä kadut on muutenki yleensä hyvin ruuhkaiset ja sieltä on vaan mentävä missä tilaa on. Tai vaikkei oliskaan ni kannattaa silti kokeilla :-D Jalankulkijat toki on hieman vaarallisemmassa tilanteessa, mut pitämällä yllä tiettyä varovaisuutta ja silmät auki koko ajan ni oikeen hyvin pärjää. Pyöräilijöille ei tilaa oo jalkakäytävillä, joten niitten on ajettava autotiellä. Siin ei oo sit mitään järkee, aika nopee tapa päästä vaihtamaan valtakuntaa. Ja tosiaan kieleenki on jo ruvennu kivasti sopeutumaan, ei missään nimessä oppinu vielä, mut rupee erottamaan sanoja paikallisten puheesta ja jopa ymmärtävän osan sanoista. Alkuun kaikki kuulosti kyl täysin samalta palpatukselta, mut eteenpäin on onneks menty. Koulu tarjoo 8 tuntii venäjä viikossa, mikä on valitettavasti melko vähän. Tarkotus ois kyl palkata jossain vaiheessa yksityisopettaja, sillä moinen ei täällä ihan hirveästi kustanna. Sais ainaki henkilökohtasta opetusta enemmän ja pystyis keskittymään enemmän ääntämiseen ja puhumiseen.

Kyselin kv-toimistolta yliopiston korisjoukkueesta useampaan otteeseen ekoina viikkoina, mut aina vastaus oli sama: "We've had so crazy week, so haven't had time to find it out yet. But come back in two days.." Elikkä täyttä kuraa joka kerta. Ne ei sit muutenkaan oo mitenkään hirveen ripeitä hoitamaan juurikaan mitään asioita.. Yhtenä iltana luin yhden tamperelaisen blogia, joka oli ollu tääl vaihdossa 2008-09. Se oli pelannu korista täällä, mut ei yliopiston joukkueessa (vaikka niin oli luullut :-D). Joku silloinen tyyppi kv-toimistolta oli ilmesesti vaan värvänny sen johonki jengiin. Mut kyseinen kaveri kerto koulun urheilunettisivun osotteen, jossa olis tietoa YLIOPISTON korisjoukkueesta. Se olikin hirveen vaikee: www.sport.engec.ru . Menin suoraa päätä sinne ja kuten osaisin odottaa, sivu oli venäjäksi. No tunnistin sieltä kuitenki miesten koripallo-osuuden ja siel oli reeniaikataulut ja valmentajan nimi ja kaikki. Seuraavana päivänä sit taas kv-toimistoon kyselemään et jos he vois edes kääntää pääkohdat mulle englanniks vaik oli ollu heille hiukan turhan hankalaa löytää kyseistä, yliopiston omaa, sivua. Neitoset oli avuliaita ja pianhan mulla oli kädessä aikataulut ja osotteet ja ohjeet miten hallille pääsee. Sivulla luki et niil ois joku tryoutti kyseisien viikon torstaina Zhukovassa. Olin aika varma et valmentaja ei muuta kuin venäjän jaloa kieltä taida, joten pyysin Gaboria lähtemään mukaan. Gabor on nuorempana pelannut korista Unkarissa ja ollut jopa Unkarin korisliitossa jonkin aikaa hommissa. Lisäksi hän puhuu melko hyvin venäjää.

Torstaina sitten suunnistimme Zhukovaan ja eihän sielä mitään tryouttia ollut. Kuus jätkää pelaili siellä huvikseen ja valmentajasta ei tietoakaan. Ja "pelaaminen" oli sen näköstä, et oikeen pahaa teki kattoo. Ne kyseli et mistä saatiin tietää et sinne pääsee tuolloin pelaamaan ja Gabor kerto et koulun urheilusivuilta. Ne ei ollu kuullukaan et koulul ois jotkut urheilusivut. Päätin kuitenki vaihtaa reenikamppeet niskaan ja ottaa vähän tatsii, sillä viime kosketuksesta palloon oli kulunu jo kolme viikkoa. Ihan mukavaa oli "pelailla" siinä puoltoista tuntii ja sai edes vähän juonesta kiinni. Päätettiin Gaborin kanssa lähtee kokeilemaan uudelleen seuraavan päivänä, sillä tuolloin oli tarkoitus olla "oikean" yliopiston jengin reenit.

Perjantaina sitten taas kohti Zhukovaa, ensin metrolla ja päälle ratikalla. No paikalla päästyämme sielä oli jo reenit täysillä käynnissä. Menimme esittäytymään valmentajalle ja arvatenkaan hän ei muuta kieltä totellut kuin kotivenäjää. Gabor sit kerto mun tilanteesta ja valmentaja jotain kyseli oonko valmis ja halukas reenamaan ja sanoin et DA. Sit vaan vaihtamaan kamat ja mukaan reeneihin. Eräs syy, miksi Gabi oli niin kiinnostunut tulemaan mukaani, oli että hänen eräs kaveri pelasi samassa jengissä keväällä 2009 ja hän halusi nähdä onko kyseinen kaveri edelleen Engeconin rosterissa. Siellähän Gleb paineli menemään ja tuli heti kättelemään vanhaa toveriaan. Gleb on oikeestaan ainut joukkueesta joka pystyy kommunikoimaan englanniksi ja hän onkin ollut tulkkinani reeneissä, aina tarivttaessa. Ekat reenit vedettiin uskomattmalla sykkeellä ja mukaan mahtui jos jonkinlaista ohjelmaa. Alkulämmittelyjen jälkeen lähettiin juoksemaan portaita ja määrä oli jotain pöyristyttävää.. Tän jälkeen hypittiin vielä salissa erilaisia trillejä ja sen jälkeen ruvettiin pelaamaan. Puolentoista tunnin reenit kestivätkin rapiat kaks ja puol tuntii ja koetuksen jälkeen olin kyl totaalisen kuollut. Käsittämättömin juttu on ettei paikalliset juo MITÄÄN reenien aikana vaan painelee menemään kuivin suin. Mul oli tietty vesipullo mukana, mut nestehukka oli silti niin jäätävä et loppureeneistä kramppas pohkeet jatkuvasti. Läpäsin kuitenki valmentajan seulan ja se kerto Gabille et tulen pelaamaan ens kaudella niitten jengissä, vaik koko reenien ajan tuntu etten oo ikinä ennen kyseiseen pelivälineeseen koskenukkaan.

Ekojen reenien jälkeen valmentaja kysyi mennäänkö lauantaina kattomaan Spartakin järjestämää turnausta ja meil ei ollu ees tietoo et Pietarissa pelattais joku turnaus. Tottakai oltiin kiinnostuneita ja saatiin valmentajalta vapaaliput kyseiseen turnaukseen. Lisäksi Gleb hostas meitä turnauksen ajan ja oppi heti tuntemaan uusia joukkuekavereita. Oikein avoimin mielin kyl otettiin uusi pelaaja vastaan joukkueseen. Turnaus oli todella kova tasoinen ja mukana oli lähes euroopan parhaat joukkueet: Maccabi (Tel Aviv), Efes Pilsen (Istanbul), CsSKA (Moskova) sekä tietty kotijoukkue Spartak. Lauantaina oli ottelut Maccabi - CsSKA sekä Spartak - Efes Pilsen. Finaaliin launtain päätteeksi pääsivät  CsSKA sekä Efes. Sunnuntaina Spartak onnistui voittamaan Maccabin ja saavutti näin kolmannen sijan. CsSKA taasen hallitsi finaalia alusta loppuun ja  anasti mestaruuden ansaitusti. Matsit oli kyl tosi kova tasoisia ja varsinkin CsSKA:n peliä oli todella ilo seurata. Joukkueen runko on pysynyt samana jo vuosia ja loistavien yksilöiden lisäksi joukkue pystyy tarjoamaan jokkuepeliä isolla J:llä.

Siinähän se  monni (Sofoklis), kaveri pystyy syömään yheltä istumalta 100 chiken mcnugetti!!

Tunnelmia finaalin jälkeen

Yliopiston jengistä vois sanoo et pelaajat on todella fyysisiä ja melko pitkiä. Taitoa löytyy mun mielestä joka alueella: Vahvoja isoja miehiä painimassa korin alla, pari hyvää heittäjää, yks laituri joka ajaa todella agressiiviseti ja melko usein lopputuloksena on "munat suuhun" ja myös takamiesosastolla on tarjolla taitavia pallonkäsittelijöitä sekä pelinluojia (mm. mun ikänen jätkä joka pelaa moldovan miesten maajoukkueessa). Sanotaan et yksilötaidot ei oo mitenkään erityisen paljon parempaa kuin Suomessa, vaan suurin ero on ehdottomasti näiden kavereiden fyysisyys sekä asenne. Reeneissä on rento ilmapiiri, mutta kun pelataan ni sit kyllä tapahtuu. Isot miehet ja laiturit ei hae mitään helppoja layuppeja vaan pallo lyödään alaspäin aina kun mahdollista, ja kokeillaan vaikka se ei mahdolliselta tunnukaan. Pelaajat on aika nuoria n.19-22 vuotiaita. Esimerkiksi Gleb on 19v ja silti ehdottomasti paras sentteri joukkueessa. Vartta pari metriä ja todella pitkät kädet. Kaveri pystyy myös pelaamaan kauempana korista. Tottunu pelaamaan aina pienessä joukkueessa, joten nyt materiaali tuntuu huomattaasti laajemmalta. Taso tuntuu melko sopivalta ja pääsee kolmesti viikossa reenaamaan tosissaan. Reenit koostuu pääasiassa fysiikkareenistä sekä pelaamisesta. Myös heittoja otetaan jonkun verran väliin. Sali on tosi pieni, joten ei palvele hirveen hyvin omaa pelityyliä, mut toisaalta pystyy kehittämään pelaamista ahtaammissa tilanteissa, joissa tilaa ei oo tarjolla.

Joukkue pelaa korkeinta Pietarin alueellista sarjaa ja sijoittui viime vuonna sarjassa viidenneksi. Huomenna ois jo eka matsi Medical Institutea vastaan ni sit viimeistään selvii sarjan JA JOUKKUEEN taso. Mut eipä siinä, elämä Pietarissa jatkuu edelliseen malliin ja puolentoista viikon kuluttua tulee jo ensimmäiset vieraatkin Suomen maasta :-) On tullu seurattua aktiivisesti suomen korisliigaa ja aijai on nannaa kattoo miten omaseura Vilpas hoitelee tällä hetkellä. Välillä tekee oikeen pahaa kattoo videoita ku ei pääse itse salohalliin lehtereille huutelemaan Vilppaan paita ( ja sarvet) päällä. Jatkakaa poja samaan malliin!!