Vuosi Venäjällä

Viimeinen viikonloppu Pietarissa vietetty ja keskiviikkona edessä paluu Suomeen. Alunperin vaihdon oli tarkotus olla syksyn mittanen, mutta ristiretki venyi kahteen kertaan ja kokonaiskestoksi tuli tasan vuosi. Matkan varrelle on mahtunut jos mitä.. Viimeisessä kirjoituksessani tiivistän vuoden annin ja valaisen kokonaiskuvaa, joka minulle on kuluneen vuoden aikana Venäjästä muodostunut. Ja jälleen kerran edellisestä kirjoituksesta on tovi vierähtänyt (yli 5kk), eli onhan senkin aikana ollut meininkejä!

Syksyn viimeinen hellepäivä @ Pietarhovi

Eli tosiaan syksyllä tänne tullessani olin siinä uskossa, että jouluksi palataan kotia ja tammikuussa lähdetään Pasin kanssa valloittamaan Aasiaa. Ensi vaikutelmani Pietarista oli kuitenkin huomattavan positiivinen ja syksyn edetessä vahvistui mielipide siitä, että 5kk vaihtoaika olisi liian lyhyt. Kolikolla oli taas omat puolensa, mutta päätös oli lopulta helppo. Täällä kun kerran ollaan, niin otetaan kerralla kaikki irti ja vedetään kevät samaan settiin. Ei tarvitse ainakaan myöhemmin miettiä "miksei sillon hyödyntänyt tarjottua mahdollisuutta". Lisäksi 5kk tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta kielen oppimiseen, joka kuitenkin oli yksi päätavoitteistani tänne tullessani. Lappeenrannassa sekä Engeconissa asiaan suhtauduttiin myönteisesti ja jatkoaika myönnettiin välittömästi.

Vaihtoaikoina syksy ja kevät olivat kuin yö ja päivä. Syksyllä kaikki oli uutta, vaihtariporukka huomattavasti kansainvälisempi, täynnä "vaihtari-intoa" jne. Keväällä taas kaavat olivat jo tutut, kaupunki nähty ja porukka hyvin suomalaispainotteinen. Keväällä tulikin panostettua enemmän opiskeluun ja viikot olivat suurimmaksi osaksi samanalaisia. Säät oli kylmät, joka osittain vaikutti siihen, ettei tehnyt mieli reissailla. Kevään ainoaksi matkaksi Venäjällä jäikin koristurnaus Tserepovetsiin. Eli viikot täyttyivät pääasiassa opiskelusta, koriksesta ja työhakemusten täyttelystä. Ei mitään valittamista, mutta kyllä sitä välillä iltasin sängyssä mietti, että vois elämä olla huomattavasti naissimpaa vihreitten palmupuitten alla Pattayalla (joka siis oli alkuperäinen suunnitelma).

Smolnyn katedraali

Yksi sähköpostiviesti kuitenkin häivytti viimeisetkin epäilykseni siitä, oliko tekemäni valinta oikea. Eräs maaliskuun ilta sain suomalaisen pörssiyhtiön Venäjän maajohtajalta mailin, jossa hän kertoi haluavansa palkata kesäksi töihin. Yksi elämäni onnellisimmista hetkistä, sillä matka tuohon pisteeseen oli ollut todella kivinen ja sisältänyt mutkan jos kolmannenkin. Venäjällä kesätyön saamisen tekee vaikeaksi työlupa-asiat, jotka ovat todella vaikeita ja kalliita prosesseja yritykselle. Tapauksessani homma pystyttiin kuitenkin kiertämään muutamaa porsaanreikää hyödyntämällä, mikä mahdollisti palkkauksen. Tämä oli ehdottomasti korkein virstanpylväs, jonka kuluneen vuoden aikana saavutin, sillä todella harvalla on valmistuessa työkokemusta Venäjältä.

Lopetin vaihto-opiskelun kuukauden etuajassa ja aloitin työt toukokuun alussa. Töiden puolesta kesä on ollut haasteita ja mielenkiintoisia tehtäviä täynnä. Työympäristönä Venäjä on täysin erilainen kuin Suomi, sen oppii nopeasti.. Byrokratia on raskas ja luotettavien ihmisten ja yhteistyökummpaneiden löytäminen on haastavaa. Toisaalta taas työ on hyvin palkitsevaa ja mielenkiintoista. Suomalaiselle työvoimalle kyllä riittää tässä maassa kysyntää, sillä yritykset haluavat sisäistää suomalaisia toimintatapoja ja näin tehostaa omaa toimintaa. Suosittelen kaikkia, ketä kiinnostaa Venäjän työmarkkinat, lähtemään ja kokeilemaan. Matka Suomeen on lyhyt ja kotiin pääsee tarvittaessa samana päivänä. Eikä tässä aiheessa voi sivuuttaa expattien palkkausta, joka varmasti on jokaiselle myös yksi motivaattori. Kehittämistä ja tekemistä riittää!

Sitten hiukan asioista, jotka on ihastuttanut ja vihastuttanut tässä maassa:

Komia oli myös Pushkin..

Kulttuuri: On jännä miten paljon kulttuuri eroaa Suomeen nähden, vaikka Lappeenrannastakin matkaa on vain parisataa kilsaa. Täysin poikkeavaa muuhun Eurooppaan verrattuna. Tuntemattomat ihmiset ovat  kylmiä, palvelu usein takkuista, englannin osaaminen todella heikkoa... Jotta tätä kulttuuria ymmärtää, on tunnettava myös maan historiaa. Ei ole sattumaa, että venäläinen luonne on sellainen kuin on. Eteenpäin kuitenkin mennään harppausaskelin ja kommunismin jäänteet tullaan hautaamaan keinolla millä hyvänsä. Itse en ole vaihtoani ennen edes käynyt Venäjällä, mutta kuuleman ja lukeman mukaan jo muutamassa vuodessa voi havaita merkittävää kehitystä. Aikaisemmin antamani esimerkit ovat kuitenkin vain päälimmäinen kuva. Todellisuudessa Venäjän kulttuuri on hyvin rikas ja siinä on paljon hienoja piirteitä, joista me eurooppalaiset voisimme ottaa mallia. Venäläinen ihminen on todella välittävä ja asettaa yhteisön edut omien etujensa edelle. Vieraanvaraisuus nousee myös täysin uuteen fääriin!

Perhesuhteet: Tärkein asia venäläiselle on perhe. Siitä pidetään huolta ja se pitää huolta. Venäjällä yhteiskuntaan ja naapureihin ei ole ikinä voinut luottaa, joten perhe on aina ollut ainut joka pitää yhtä tilanteessa kuin tilanteessa. Ja se näkyy! Keskustelin yhden venäläisen kaverin kanssa vanhustenhuollosta ja kerroin, että mummini asuu Suomessa vanhustenkodissa. Hän ei ymmärtänyt asiaa lainkaan ja sanoi ettei ikinä voisi laittaa vanhempiaan tai isovanhempiaan moiseen laitokseen. Perustelin kuitenkin, että Suomessa vanhus saa ehdottomasti parasta hoitoa vanhustenkodissa. Oma huone, hyvä ruoka, virkistysretkiä, ammattitaitoinen henkilökunta, 24/7 huolenpito, saman ikäistä seuraa, sukulaiset ja ystävät käyvät katsomassa ja aina halutessaan pääsee kyläilemään näitten luo. Toki ymmärrän kaverini näkökannan asiaan, sillä täällä käsite "vanhustenkoti" on hiukan muuta kuin suomessa. Tämänkin suhteen ollaan kehityksessä jäljessä kymmeniä vuosia, eikä tilanteelle näy merkittävää muutosta lähitulevaisuudessa. Tämä johtuu lähinnä yhteiskunnan talousrakenteesta, joka poikkeaa eurooppalaisesta todella merkittävästi. Joka tapauksessa on ihailtavaa, miten venäläiset kunniottavat perhettään ja läheisimpiään. Eikä tämä välittäminen jää ainoastaan perhetasolle, vaan pätee myös ystävyyssuhteissa. Jos apua jossain asiassa tarvitsee, niin venäläinen ystävä varmasti sitä tarjoaa.

Sotilasmarssi Punaisella torilla Moskovassa, melko gonahtanutta oli toiminta ;)

Talous: Ansiotulon verotus on kaikille sama, 13%. Venäläisen keskitulot ovat vuodessa reilut 6000€ ja ihminen luokitellaan rikkaaksi jos tienaa rapiat 12k vuodessa. Noilla paaluilla ei hirveesti riehuta! Venäjällä ihmiset on joko helvetin rikkaita tai köyhiä, keskiluokkaa ei ole käytännössä ollenkaan. Korruptiota esiintyy joka puolella ja siitä eroon pääsy tuntuu parhaillaan mahdottomalta. Yksi syy korruptioonkin on varmasti pienet tulot, sillä lisätuloja on jotenkin saatava jos perheen isä tienaa 500€/kk ja sillä pitäisi elättää nelihenkinen perhe. Olisiko siis progressiivinen verotus avain myös korruption kitkemiseen? Maata hallitsevat tahot taas haluavat pitää vallan tiukasti näpeissään ja tähän tarvitaan vaikutusvaltaisimpien ihmisten tukea. Tuen saamiseksi tulee tietysti ajaa näiden tukijoiden asioita ja mikäs muukaan siellä olisi suuremmassa roolissa kuin rikkaiden pieni verotus. Demokratiasta ei siis todellisuudessa ole tietoakaan, ainakaan jos Suomeen verrataan.

Terveydenhuolto: En ole venäläisessä sairaalassa onneksi ikinä päässyt vierailemaan, mutta tarinaa kuulut senkin edestä. Maan talousrakenne on aina ollut sellainen, että tuottavaa toimintaa tuetaan. Varsinkaan Neuvostoliiton aikana yksittäisen ihmisen elämä ei merkannut mitään ja sairaathan vaan kasvattivat miinusmerkkiä valtion kassassa. Tämän vuoksi terveydenhuoltoon ei olla ikinä panostettu enempää kuin on pakko ja se näkyy voimakkaasti tänäkin päivänä. Lääkärin keskiansiot on n. 500€/kk, työolosuhteet hanurista ja vaatii pitkän koulutksen. Tämän vuoksi lääkiksen oppilaskanta Venäjällä koostuu henkilöistä, jotka ei mihinkään muulle tieteenalalle kyenneet. Juurikaan ketään ei lääkäriksi vapaaehtoisesti halua. Yksityisen sektorin sairaalat taas on asia erikseen, sillä niissä palvelu on kuin viiden tähden hotellissa. Kutsun näitä vakuutusyhtiö-sairaaloiksi, sillä ne pyörivät täysin vakuutusyhtiöiden rahoilla. Asiakkaina on ulkomaalaisia, joilla on matkavakuutukset, eikä heidän tarvitse siis henkilökohtaisesti maksaa hoidosta. Taksat on jumalattomat kun tällaisessa lafkassa asioi, mutta mitäs sen väliä kunhan ei oma tili kuihdu. Näihin siis ei normaaleilla venäläisillä ole mitään asiaa ja nämä muodostavat vain murto-osan maan terveydenhuollosta. Eli niin tässäkin, kuin monessa muussakin asiassa tässä maassa: Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Uuden vuoden reivit asuntolalla Joosen, Zdenekin ja Martcin kanssa

Koulutus: Itsellä on lukuvuoden verran kokemusta venäläisestä yliopistosta ja se on kyllä antanut vahvat mielipiteet tästä otsikosta. Venäläistä yliopistoa voi verrata suomalaiseen ylä-asteeseen; vapauksia ei oppilailla ole ja opiskelu tapahtuu luokittain. Opetuksen taso on mielestäni heikko ja oleellisten asioiden sijaan keskitytään merkityksettömiin yksityisseikkoihin. Opettaja on kuin kurko, jonka sanomaa ei voi kyseenalaistaa vaan on aina oikeassa. Opetusmetodit ovat myös edelleen melko vanhoolliset ja tietokoneita ei yliopistolta paljoa löytynyt, vaan kaikki hoidettiin paperitse. Lukukausimaksut ovat myös merkittävät, jos suhteuttaa keskituloihin. Meidän yliopistossa lukukausi maksaa n.2500€, mutta opiskella voi myös erilaisten stipendien avulla. Yleistä on myös kahden tutkinnon suorittaminen, sillä ensimmäinen yliopisto aloitetaan 17-vuotiaana ja sen päättää yleensä vanhemmat, sillä hehän lystin maksavatkin. Valmistuttuaan nuori kuitenkin tajuaa, ettei tämä nyt ihan ollutkaan se hänen juttunsa.. Arvostus suomalaista koulutusjärjetelmää kohtaan on kasvanut todella paljon vuoden aikana.

Maskuliini vs. feminiini: Miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta ei tässä maassa voi puhua muuten, kuin että myös naisilla on äänestysoikeus. Naisten palkkaus jää kauas miehistä ja etenemismahdollisuudet ovat myös merkittävästi heikommat. Venäjällä asia nähdäänkin niin, että naisen paikka on kotona pitäen huolta lapsista ja kodista. Mies taas kantaa leivän pöytään ja viettää huomattavasti vähemmän aikaa kotona. Alkoholin käyttö on myös miesten juttu, naiselle ei juopottelu ole soveliasta. Miehet kyllä ottavat sitten senkin edestä, joka varmasti vaikuttaa nuoreen elinikäennusteeseen: 59v. Eläkkeelle mies pääsee 60 vuotiaana, eli suurin osa venäläisistä miehistä ei ikinä ehdi eläkkeelle asti. Mites sitten käy vaimon kun hän jää leskeksi? Vaimo ei ole käynyt kymmeniin vuosiin töissä ja perheen pienistä tuloista johtuen säästäminen on ollut lähes mahdotonta. Lisäksi eläkejärjestelmä yskii ja pahasti. Tässä kohtaa ainut vaihtoehto on muuttaa lastensa kanssa asumaan, mikäli katuelämä ei napostele. Eli kun tilanne on täällä tämä, niin ymmärrän hyvin kaverini mielipiteen vanhustenhuollosta.
Yksi jännä seikka on myös panostus ulkonäköön. Naiset panostavat viimeisen päälle siihen miten kauniilta näyttävät, kun taas miesten ulkonäkö on huomattavasti huolittomampi. Sukka-sandaalit, raitaverkkarishortsit, vyölaukku, takapiiska... Päivittäin näkee kaupungilla kyllä sellasia pariskuntia että pakko oikein pysähtyä miettimään, huh huh!

KHL All Star game: Jashin vs. Jagr

Vaikka edellä mainitsemani asiat saattavat antaa sellaisen kuvan, että maasta on jäänyt negatiivinen kuva, niin se ei pidä paikkaansa. Lähinnä nuo asiat tulevat päälimmäisenä mieleen kun vertaan Suomea ja Venäjää. Täällä ollessani olen oppinut arvostamaan Suomessa monia asioita, joita ei aikasemmin pitänyt mainitsemisen arvoisena. Venäjällä on paljon hyviä asioita, joita tulisi jalostaa myös Eurooppaan, mutta toisaalta kehitettävää riittää vuosikymmenille ennen kuin ollaan hyvinvoinnissa Euroopan tasolla. Mutta myönnettävä on, että myös Venäjän sekä venäläiset ihmiset arvostan huomattavasti korkeammalle kuin vuosi sitten, eli kaikin puolin aika täällä on opettanut paljon.

Kevään ensimmäinen auringonpalvoja

Päälimmäinen tavoite tänne lähtiessäni oli kielen oppiminen. Tavoitteet oli korkealla ja myöhemmin mietittynä ne eivät olleet mitenkään realistiset. Aikaisemmin olen opiskellut yliopistossa vuoden venäjää ja kuvittelin, että kyllähän vuodessa täällä sitä nyt oppii täydellisesti puhumaan. No ihan ei näin käynyt :D Täydellisestä ollaan kaukana ja päivittäin tulee tilanteita etten ymmärrä mistä puhutaan. Pystyn kuitenkin kaikki arkipäiväiset asiat hoitamaan venäjäksi ja käymään pinnallisia small-talkeja natiivien kanssa. Täällä ollessa on oppinut huomattavasti rohkeammin käyttämään vierasta kieltä. Vaikka ei tiedä jotain sanaa ja tietää tekevänsä virheitä, niin pystyy selittämään asian niin että tulee ymmärretyksi. Jos vertaa siihen miten hyvin englanti tai ruotsi taittui parin vuoden opintojen jälkeen, niin painitaan ihan eri sarjassa. Ainahan voisi olla paremmin, mutta olen mielestäni saavuttanut tavoitteeni ja joka tapauksessa tästä jatketaan Suomessa, motivaatiota täynnä.

Divo Ostrovin huvipuistossa Outin ja Kaisan kanssa

Ylihuomenna tosiaan paluu Suomeen ja hieman pelonsekavat tunteet parhaillaan.. Kotiin on kiva palata ja onhan sitä jo odotettu. Lapuskissa odottaa oma kämppä, kaverit ja tutut kuviot, kaikki siis hyvemmin ku paremmin. Toisaalta tuntuu haikealta jättää Pietsku ja astua tämä askel loppuun.. Vuosi on ollut ikimuistoinen, on ollut ylä- ja alamäkiä ja päivääkään en vaihtaisi pois. Kokemuksena todella hieno ja kasvattava. Kaupunkina Pietari on samanlainen kuin mikä tahansa Euroopan metropoli, tekeminen ja näkeminen ei ihan heti lopu kesken. Vuodessa Venäjästä on tullut osa minua ja uskon vahvasti vielä palaavani tänne. Kaipa sitä ainakin pari viikkoo kuluu, että tajuaa asuvansa taas Suomessa..

Voin lämpimästi suositella Pietaria vaihtokohteena ja jos kiinnostaa lähteä, niin meikäläiseen saa ottaa yhteyttä. Autan mieluusti järjestelyissä ja kerron lisää kokemuksistani! Haluan kiittää kaikkia jotka on jaksanu lukea tätä blogia ja toisaalta taas pahoitella päivityslaiskuuttani, eli kiitos ja anteeks! Ei muutaku kamat laukkuun ja nokka kohti uusia haasteita.. Suomalainen opiskelijaelämä: Here we come!

-The End-

"Moskovan" pelireissu

Nyt tuntuu, että kevät on vihdoin saapunut Pietariin. Oikein hieno, aurinkoinen ilma ja katoista roikkuvat pienehköt jääpuikot huolettavat kadun tallaajia. Uudet vaihtarit ovat saapuneet jo neljä viikkoa sitten ja kurssit parhaillaan täysillä käynnissä.

Viime viikonloppuna meillä oli ensimmäinen koristurnaus jossain muualla kuin Pietarissa. Meikäläiselle kerrottin, että ollan lähdössä Moskovaan ja siellä olisi kolmen päivän aikana 5 peliä. No tottakai mukava päästä reissailemaan ja pelaamaan kunnon matseja. Tästä siis oli puhetta jo joskus tammikuun lopulla ja tosiaan lupauduin lähtemään mukaan. Noo, kuten yleensä, myös nyt.. Venäjällä sattuu ja tapahtuu.

Joukkuekaveri soitti mulle viime viikon tiistaina (2 päivää ennen lähtöä)  ja kertoi valmentajan pyytäneen häntä soittamaan (koska valmentaja ei puhu englantia). Kyse oli mun sopimuksesta. Se oli päättynyt kuulemma joulukuun lopulla, jonka vuoksi yliopisto ei suostunut maksamaan mun matkoja turnaukseen. Eli mun tulis maksaa matkani itse.. Haistoin hiukan palanutta ja ilomoitin, että siinä tapauksessa en reissuun lähde. Kaveri oli hieman hämillään, mutta totesin että asia on täysin minusta riippumaton, enkä suostu sijaiskärsijäksi. Hän lupasi välittää teveiset valmentajalle. Samana iltana meillä oli peli ja valmentaja tuli kertomaan, että lähden mukaan turnaukseen, eikä tarvitse maksaa mitään. Veikkailinkin näin käyvän ja tietty suostuin valmentajan ehdotukseen. Hauskinta koko hommassa on, etten ole mitään sopimusta ikinä nähnytkään, puhumattakaan allekirjoittanut.

No reissuun lähdettiin torstai illalla yöjunalla. Perjantai aamulla oltiin perillä ja junasta ulos astuessani totesin välittömästi ettei me nyt kyllä Moskovassa olla. Edessä oli pieni rakennus, jonka seinässä luki kaupungin nimi: Череповец (Cherepovets). Kysyin sitten, että ollaanko edes lähellä Moskovaa.. Vastaus oli, että joku 300-400km varmaan luoteeseen. Juu juu.. Eli ihan kuitenkaan pääkaupungissa ei tätä kyseistä turnausta järjestetty.

Tunnelmia menomatkalta: Ruslan, Max ja Igor

Siitä sitten taksilla hotellille ja siellä odotti seuraava yllätys. Meillä pelaa mun lisäksi 1 ei-venäläinen (moldovalainen). Passit meillä tietty oli mukana, mutta viisumeita ei, koska ne on "vangittuna" kv-toimistolla. Mulla oli sentään kopio, jossa on kv-toimiston leimat ja allekirjoitukset. Se ei kuitenkaan mitenkään riittänyt, vaan ilman alkuperäisiä viisumeita he eivät hotellilla meitä voineet rekisteröidä. No ei siinä sitten muuta kun lähettiin paikalliselle miliisi-asemalle asiaa selvittämään (mielenkiinonen mesta oli muuten). Siellä kanta oli myös aika selkeä: Ilman alkuperäsiä viisumeita meidän tuli lähteä vielä saman päivän aikana takaisin Pietariin.

Ekalta hotellilta, kunnon Neukkutunnelmaa: Vanja

Sitten jostain selvisi, että homman pystyy kiertämään, jos meidät majoitettaisiin jonkun yksityisen ihmisen kodissa, eli ns. epävirallisessa hostellissa. No iltaan mennessä joukkueenjohtaja oli löytänyt moldovalaiselle ja meikäläiselle uuden majoituksen ja ennen ekaa peliä vietiin jo kamat sinne. Onni onnettomuudessa: Uusi hostelli oli huomattavsati siistimpi kuin hotelli. Tähän sitten reissun vastoinkäymiset jo loppuivatkin ja vihdoin päästiin aloittamaan turnee. Valitettavasti ei oo kuvia uudesta majoituksesta.

Hallilta

Eka peli hävittiin turnauksen jumbolle, mutta kaksi seuraavaa voitettiin. Eli alkuperäisen viiden matsin sijaan pelejä olikin vain 3. Peli meni koko ajan paremmaksi kuten sen kuuluisan sian juoksu. En ihan tarkkaan tiiä, miten turnauksen pistelasku meni ku jäätiin sitten kuitenkin hopealle, vaikka oltiin ainut joukkue joka voitti isäntäjoukkueen (Инжэкон Череповец). Ja voittajajoukkue julkistettiin jo ennen meidän vikaa peliä :D Pelattiin siis systeemillä: kaikki pelaa kaikkia vastaan. Oma peli oli kanssa alkuun aika hakemista, mutta pikku hiljaa tatsi alkoi taas löytyä. Meillä oli vaan 8 pelaajaa reissussa, joten peliaikaa sai mukavat 30-35min/peli.

Launtaina järjestettiin turnauksen taitokilpailut. Lajeina oli vapariskaba, kolkkiskaba ja donkkikilpailu. Mut oltiin ilmotettu meidän joukkueen toisena vaparikisaan. Kyse ei ollu kuitenkaan ihan perinteisistä vapareista, vaan heitettiin aina kaks vaparii, jonka jälkeen kierrettiin hiukan ennen puolta kenttää oleva tötsä ja heitettiin jälleen 2 vaparii jne. Aikaa oli minuutti, ja kaks eniten säkittänyttä pääsi finaaliin (Osallistujia siis 8). Omalla kohdalla ihan napsui ja pistin 13 sisään, joka riitti alkusarjan voittoon. Finaalissakin ihan kohtalainen 12-tulos ja sillähän voitto irtosi (vastustaja pisti 11). Kolkkikisan voitti TESS-joukkueen kultaranne ja donkkikisan isäntäjoukkueen Blake Griffin.

Победитель конкурса штрафных бросков ;)

Turnaus oli kaikin puolin oikein onnistunut ja olen sitä mieltä, että opin kyseisen viikonlopun aikana enemmän venäläisestä kulttuurista kuin kuluneen puolen vuoden aikana yhteensä. Syy oli selvä: Ei oltu "Eurooppalaisessa" metropolissa, vaan pienemmässä ja venäläisemmässä kaupungissa. Lisäksi mukana oli vaan venäläisiä kavereita, joiden kanssa hengattiin 24/7, joista käytännössä kukaan ei puhu englantia (ainakaan hyvin). Sen lisäksi, että oli pakkotettu käyttämään venäjää, oppi myös paljon venäläisten nuorten miesten toimintatavoista kaveriporukassa. Oli todella hämmentävää huomata, miten paljon venäläiset pitävät huolta oman ryhmän jäsenistä. Ryhmän etu menee 100-0 yksilön edun edelle. Jos joku halusi esimerkiksi suklaata, ni se osti kaupasta n. 10 patukkaa niin että niistä riitti kaikille haulukkaille. Hyvä esimerkki oli rautatieasemalla, kun lähdettin reissuun. Pari kaverii sanoi et käy mäkkärissä hakee vähän iltapalaa. Takasin tullessaan heil on 15 erinäistä hampparia ja muutamat ranskikset.. Niistä sitten kaikki halukkaat sai syödä ihan vapaasti. Rahasta ei puhuttu ikinä. Että näin.. Koska tulisi Suomessa mieleen? Ja tä on vaan yksi esimerkki, mutta kokonaisvaikutuksen luo toiminta koko turnauksen aikana. Täysin verrattavissa edelliseen esimerkkiin!

Koko jengi ennen kotiinlähtöä

Monen kanssa en ollut aikaisemmin ollut jutuissa kuin reeneissä tai peleissä, mut ton reissun aikana oppi kyl tuntemaan kaikkia todella hyvin ja näkemään millaista on venäläisten välittäminen kavereistaan. Kadulla ihmiset on tuntemattomille kylmiä, mutta ystävien ja läheisten välinen toimita on sellasta, että saatas ottaa Suomessa mallia! Ja kaiken lisäksi näiden varallisuus on todella paljon pienempää kuin suomalaisten opiskelijoiden. Täällä opiskelijat joutuu painaa duunii parin euron tuntipalkalla rahoittaaksen elämisensä. Toki löytyy näitäkin pappa betalar -tyyppejä, mut aika harvassa.

Jo aikaisemmin mainitsin turnauksen onnistuneista järjestelyistä. Eli mistään ei tarvinnut itse maksaa. Matkat, majoitukset ja kaikki safkat oli yliopiston sponssaamat. Jopa mun ja moldovalaisen kommähdyksestä aiheutunut majoituksen vaihto maksettiin yliopiston kassasta, eikä meiltä edes mainittu mistään rahajutuistaa mitään. Muutenkin kaikki sujui alun säätöjen jälkeen moitteitta ja jäi todella hyvä maku suuhun.

Nyt on taas löpisty ihan riittävästi.. 31. maaliskuuta suunnataan seuraavan kerran Suomeen. Lähetään muutaman kaverin kanssa vallottaa Alppeja Itävaltaan viikoksi. Siitä sitten takasin Pietariin ja parin viikon päästä Lahteen perinteiseen pääsiäisturnaukseen ja siitä Saloon muutamaksi päiväksi ja todennäköisesti Lappeenrantaan vapuksi. Sen jälkeen takasin Pietariin x-ajaksi.

Kursseja on huomattavasti vähemmän kuin syksyllä, joka on erittäin hyvä asia. Mahdollistaa päivittäisen venäjän opiskelun. Koulun puolesta meillä on 6h viikossa venäjää. Siinä ei kuitenkaan paljoa ehdi oppimaan, joten pitkälti lepää oman aktiivisuuden varassa. Koitan päivittäin olla kielen kanssa omatoimisesti tekemisissä 4-6h, jonka lisäksi palkkasin yksityisopettajan 4:ksi  tunniksi viikossa. Eli kevään aikana pitäisi toivon mukaan jotain tuloksiakin alkaa näkymään.

Ei muuta kuin aurinkoista kevättä kotiSuomeen!!

Takaisin sorvin ääreen

Aikaa on taas kulunut edellisestä kirjoituksesta aivan liikaa ja tämän vuoksi ei saa millään kaikkia taparhtumia mahtumaan yhteen tekstiin. Jollei sit halua tehdä tästä jotain pidempääkin opusta, mut koitetaan pitä tarina mielenkiintosena ja jämäkkänä.

Viimeksi lupasin kertoa matkastamme Moskovaan, hehee. Aikaa on kulunut aika tarkalleen pari kuukautta, mutta reissu on silti erittäin hyvin muistissa. Matkaan lähdettiin tiistaina 2.11. yöjunalla. Tietysti oltin ostettu halvimmat liput ja se hieman kostautui (ainakin joidenkin kohdalla). Eli kaikki vaunut oli kyllä makuuvaunuja, mut halvimmat olivan ns. makuuosastoja. Eli ei ollut mitään hyttejä vaan koko vaunu oli yhtä hyttiä. Mukavimmissakin "sängyissä" on tullut elämän aikana nukuttua, mut yllättävän hyvin sai nukuttua. Aamulla oltiin Moskovassa ja kyl aika monen kasvoilta paisti melkonen matkauupumus/väsymys. Rautatieasemalta sit suunnattiin hostellille, joka sijaitsi hyvin lähellä metroa Kitai gorad. Ihan siisti hostelli oli ja honepulasta johtuen oltiin jouduttu Zdenekin kanssa varaamaan hiukan kalliimpi "pariskuntahuone", mikäs siinä. Ainut miinus hostellissa oli, että siellä oli kissa. Allekirjoittanut on melko allerginen noille sniikeille karvapalloille, joten ei hirveesti tarvinnu päivisin aikaa kuluttaa hostellissa.

Saskian kanssa valmiina hyppäämän Moskovan pikajunaan

 

Kaiken näköstä tuli tehtyä ja nähtyä. Meitä oli 15 henkinen porukka, ni ei tietenkään voitu kaikki kulkee yhdessä koko aikaa. Ni muodostettiin kolmen kopla Zdenekin ja Dashan kaa, ni päästiin tehokkaasti kokee ja näkee kaikki mitä haluttiin. Jotkut paino koko reissun pää kolmantena jalkana, mut me päätettiin ottaa vähä rauhallisemmin ja nauttia Moskovan annista myös ravinnon suhteen. Käytiin monissa hyvissä ravintoloissa ja illat vietettiin paikallisissa kuppiloissa. Silti ehti kolmen päivän aikana kävellä jalat kipeiksi ja nähdä ihan riittävävästi. Vaikka tietty tossa ajassa näkemiset jää ihan murto-osaan kokonaistarjonnasta, sillä reilun 11 miljoonan asukkaan metropoli kyl tarjois tekemistä ja näkemistä hieman pidemmäksikin ajaksi. Eniten aikaa käytettiin nähtävyyksien osalta kosmonauttimuseoon, huvipuistoon ja Kremliin. Sit tuli paljon käveltyä ja kateltua muita nähtävyyksiä. Pakko myöntää, etten uskonu miten paljon Stalinin seitsemän hammasa vaikuttaa Moskovan kaupunkikuvaan. Käytännössä mihin tahansa menee, ni jossain näkyy aina vähintään niisä yksi. Komioita rakennuksia kyllä. Kaupunkina Moskova on kyllä täysin erilainen kuin Pietari. Vettä ei missään ja kaikki on älyttömän suurta ja jatkuu ja jatkuu. Arkkitehtuuri on erilaista ja kaikki rakentuu Punaisen torin ympärille, jonka lisäksi Stalinin hampaat vartioivat kaupunkia. Myös ihmiset käyttäytyvät eri tavalla, joka tuli meidän kohdalla esille asiakaspalvelussa. Mukavampaa ja hyvin moni aikankin yritti puhua englantia, vaikkei käytännössä sitä olisikaan osannut. Kokonaisuudessaan reissu oli onnistunut, mutta kyllä oli mukava palata taas kotiin Pietariin. Moskova sytytti, mutta ei samalla tavalla kuin Pietari. Ilmapiiri oli jotenkin painostavampi ja kaupunki tuntui likaisemmalta (varsinkin ilma), mutta kyllä voisin harkita muutaman vuoden asuvani sielä työn puolesta. Tekeminen meinaan ei lopu kesken. Facebookista löytyy paljon enemmän kuvia, muuten viitti tähän ihan hirveesti latailla ku on vähän hidasta puuhaa..

Yksi Stalin seitsemästä hampaasta

Rytmiryhmä

Punaista toria

Muita pidempiä reissuja ei syksyn aikana tullutkaan tehtyä, joitain pieniä päiväreissuja lukuunottamatta. Tuttuja on taas käynyt kyläilemässä pariin otteeseenkin. Ensimmäisenä kävi äiti parin kaverinsa (Tupun ja Ketarin) kanssa päivän reissulla. Niinkuin aikaisemminkin olen sanonut niin suosittelen limusiinia, jos on Pietarissa vain päivän. Tämän vuoksi taas vuokrattiin sellainen kolmeksi tunniksi ja kaikki oleellisimmat tuli nähtyä, kultahampaita myöden. Reissun teemaan sopien päätin yllättä naishenkilöt ja varasin pinkin kulkupelin. Herraisä, onneksi mua ei kukaan tässä kaupungissa tunne. No haukaa ainakin oli ja uskon että kyseinen reissu muistetaan vielä pitkään :)

Pelottavan hyvin osuu auto paidan väriin.. Äiti, Ketari ja Tupu

 

Anna ja Janne olivat myös käymässa ja he jopa majoittuivat kaupunkiin yhdeksi yöksi. Siinä ehdittiin vähän enemmän ja käveltiin kaikki nähtävyyet läpi, räntäsateesta huolimatta. Käytiin myös Kunskamerassa, jossa en ollut itsekään aikasemmin käynyt. Eli kyseessä oli ns. sikiömuseo, jossa on lasipurkkeihin säilöttyjä kyklooppeja. Kaveri suositteli erästä ukrainalaista ravintolaa, johon päädyttiin illalliselle. Paikka oli erinomainen; palvelu loistavaa, elävää musiikkia, ruoka osu ja uppos. Vähän pienet annokset, ni kaikil jäi vähän nälkä ;)

Ukrainalaisesta; Anna ja Janne "Janne"

Lisäksi täs on ehitty käymään Suomessa ja koto-Salossa pariin otteeseenkin. Ensimmäisen kerran jouduin menemään Suomeen Marras-Joulukuun vaihteessa vakuutuksen vuoksi. Matkavakuutus kun ei ole kun 3kk yhtämittaa voimassa reissun alkamisesta. Toki vakuutusyhtiöt myöntää lisäkuukausia, mut yhden lisäkuukauden hinnalla pääsee jo Suomessa käymäänkin.. Sopivan hintaset lennot löydettyäni päätin lähteä viikonlopuksi kotiin. Toinen reissu olikin vähän pidempi kun mentiin Joulua viettämään kotiin. Olin melkeen pari viikkoa Suomessa ja pakko myöntää että teki hyvää päästä vähän pidemmäksi aikaa pois täältä hektisyyden keskeltä. Hyvin on viihdytty, mutta kiva olla välillä luonnon äärelläkin, sillä täällä ei käytännössä muuta näe kun korkeita rakennuksia ja autoja, missä siten kulkeekin.

6.12. Itsenäisyyspäivän vastaanotto Pietarissa. Linnanjuhlia ja TS:ää

Uudeksi vuodeksi halusin kuitenkin tulla takaisin, sillä kuuleman mukaan kyseessä olisi vuoden suurin juhla Venäjällä. Ei harmita yhtään, oli ihan mieletön meininki ja kaikki juhli yhdessä vuoden vaihtumista. Oltiin Palatsi-aukiolla ottamassa 2011 vastaan ja porukkaa oli valehtelematta kymmeniä tuhansia. Sielä oli mahtavat ilotulitukset sekä isot skriinit, joista näytettiin Medjedevin uudenvuoden puhe. Lisäksi aukion keskelle oli pystytetty valtava lava, jossa alkoi hulppea show heti vuoden vaihduttua. Ja toki ei sovi unohtaa Talvipalatsin tarunomaisia valaistuksia. Kameran unhotin valitettavsti asuontolaan, ni mitän todistusaineistoa ei valitettavasti löydy..

Mut eipä tällä erää sen enempää, ihan varmasti jotain unohdin mut kirjotetaan siitä sit ens kerralla. Koitetaan nyt oikeesti pitää jotain rotia täs kirjotustahdissa, ettei käy niinku nyt et meinas vähän venähtää :D Tänään on hyvä päivä, sillä Salosta tulee kolme keveria pariksi päiväksi kylään. Et ei muutaku добро пожаловать Kettu, Pölsky ja Silppu!! Innolla ja kauhulla odotan :D