Vuosi Venäjällä

Viimeinen viikonloppu Pietarissa vietetty ja keskiviikkona edessä paluu Suomeen. Alunperin vaihdon oli tarkotus olla syksyn mittanen, mutta ristiretki venyi kahteen kertaan ja kokonaiskestoksi tuli tasan vuosi. Matkan varrelle on mahtunut jos mitä.. Viimeisessä kirjoituksessani tiivistän vuoden annin ja valaisen kokonaiskuvaa, joka minulle on kuluneen vuoden aikana Venäjästä muodostunut. Ja jälleen kerran edellisestä kirjoituksesta on tovi vierähtänyt (yli 5kk), eli onhan senkin aikana ollut meininkejä!

Syksyn viimeinen hellepäivä @ Pietarhovi

Eli tosiaan syksyllä tänne tullessani olin siinä uskossa, että jouluksi palataan kotia ja tammikuussa lähdetään Pasin kanssa valloittamaan Aasiaa. Ensi vaikutelmani Pietarista oli kuitenkin huomattavan positiivinen ja syksyn edetessä vahvistui mielipide siitä, että 5kk vaihtoaika olisi liian lyhyt. Kolikolla oli taas omat puolensa, mutta päätös oli lopulta helppo. Täällä kun kerran ollaan, niin otetaan kerralla kaikki irti ja vedetään kevät samaan settiin. Ei tarvitse ainakaan myöhemmin miettiä "miksei sillon hyödyntänyt tarjottua mahdollisuutta". Lisäksi 5kk tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta kielen oppimiseen, joka kuitenkin oli yksi päätavoitteistani tänne tullessani. Lappeenrannassa sekä Engeconissa asiaan suhtauduttiin myönteisesti ja jatkoaika myönnettiin välittömästi.

Vaihtoaikoina syksy ja kevät olivat kuin yö ja päivä. Syksyllä kaikki oli uutta, vaihtariporukka huomattavasti kansainvälisempi, täynnä "vaihtari-intoa" jne. Keväällä taas kaavat olivat jo tutut, kaupunki nähty ja porukka hyvin suomalaispainotteinen. Keväällä tulikin panostettua enemmän opiskeluun ja viikot olivat suurimmaksi osaksi samanalaisia. Säät oli kylmät, joka osittain vaikutti siihen, ettei tehnyt mieli reissailla. Kevään ainoaksi matkaksi Venäjällä jäikin koristurnaus Tserepovetsiin. Eli viikot täyttyivät pääasiassa opiskelusta, koriksesta ja työhakemusten täyttelystä. Ei mitään valittamista, mutta kyllä sitä välillä iltasin sängyssä mietti, että vois elämä olla huomattavasti naissimpaa vihreitten palmupuitten alla Pattayalla (joka siis oli alkuperäinen suunnitelma).

Smolnyn katedraali

Yksi sähköpostiviesti kuitenkin häivytti viimeisetkin epäilykseni siitä, oliko tekemäni valinta oikea. Eräs maaliskuun ilta sain suomalaisen pörssiyhtiön Venäjän maajohtajalta mailin, jossa hän kertoi haluavansa palkata kesäksi töihin. Yksi elämäni onnellisimmista hetkistä, sillä matka tuohon pisteeseen oli ollut todella kivinen ja sisältänyt mutkan jos kolmannenkin. Venäjällä kesätyön saamisen tekee vaikeaksi työlupa-asiat, jotka ovat todella vaikeita ja kalliita prosesseja yritykselle. Tapauksessani homma pystyttiin kuitenkin kiertämään muutamaa porsaanreikää hyödyntämällä, mikä mahdollisti palkkauksen. Tämä oli ehdottomasti korkein virstanpylväs, jonka kuluneen vuoden aikana saavutin, sillä todella harvalla on valmistuessa työkokemusta Venäjältä.

Lopetin vaihto-opiskelun kuukauden etuajassa ja aloitin työt toukokuun alussa. Töiden puolesta kesä on ollut haasteita ja mielenkiintoisia tehtäviä täynnä. Työympäristönä Venäjä on täysin erilainen kuin Suomi, sen oppii nopeasti.. Byrokratia on raskas ja luotettavien ihmisten ja yhteistyökummpaneiden löytäminen on haastavaa. Toisaalta taas työ on hyvin palkitsevaa ja mielenkiintoista. Suomalaiselle työvoimalle kyllä riittää tässä maassa kysyntää, sillä yritykset haluavat sisäistää suomalaisia toimintatapoja ja näin tehostaa omaa toimintaa. Suosittelen kaikkia, ketä kiinnostaa Venäjän työmarkkinat, lähtemään ja kokeilemaan. Matka Suomeen on lyhyt ja kotiin pääsee tarvittaessa samana päivänä. Eikä tässä aiheessa voi sivuuttaa expattien palkkausta, joka varmasti on jokaiselle myös yksi motivaattori. Kehittämistä ja tekemistä riittää!

Sitten hiukan asioista, jotka on ihastuttanut ja vihastuttanut tässä maassa:

Komia oli myös Pushkin..

Kulttuuri: On jännä miten paljon kulttuuri eroaa Suomeen nähden, vaikka Lappeenrannastakin matkaa on vain parisataa kilsaa. Täysin poikkeavaa muuhun Eurooppaan verrattuna. Tuntemattomat ihmiset ovat  kylmiä, palvelu usein takkuista, englannin osaaminen todella heikkoa... Jotta tätä kulttuuria ymmärtää, on tunnettava myös maan historiaa. Ei ole sattumaa, että venäläinen luonne on sellainen kuin on. Eteenpäin kuitenkin mennään harppausaskelin ja kommunismin jäänteet tullaan hautaamaan keinolla millä hyvänsä. Itse en ole vaihtoani ennen edes käynyt Venäjällä, mutta kuuleman ja lukeman mukaan jo muutamassa vuodessa voi havaita merkittävää kehitystä. Aikaisemmin antamani esimerkit ovat kuitenkin vain päälimmäinen kuva. Todellisuudessa Venäjän kulttuuri on hyvin rikas ja siinä on paljon hienoja piirteitä, joista me eurooppalaiset voisimme ottaa mallia. Venäläinen ihminen on todella välittävä ja asettaa yhteisön edut omien etujensa edelle. Vieraanvaraisuus nousee myös täysin uuteen fääriin!

Perhesuhteet: Tärkein asia venäläiselle on perhe. Siitä pidetään huolta ja se pitää huolta. Venäjällä yhteiskuntaan ja naapureihin ei ole ikinä voinut luottaa, joten perhe on aina ollut ainut joka pitää yhtä tilanteessa kuin tilanteessa. Ja se näkyy! Keskustelin yhden venäläisen kaverin kanssa vanhustenhuollosta ja kerroin, että mummini asuu Suomessa vanhustenkodissa. Hän ei ymmärtänyt asiaa lainkaan ja sanoi ettei ikinä voisi laittaa vanhempiaan tai isovanhempiaan moiseen laitokseen. Perustelin kuitenkin, että Suomessa vanhus saa ehdottomasti parasta hoitoa vanhustenkodissa. Oma huone, hyvä ruoka, virkistysretkiä, ammattitaitoinen henkilökunta, 24/7 huolenpito, saman ikäistä seuraa, sukulaiset ja ystävät käyvät katsomassa ja aina halutessaan pääsee kyläilemään näitten luo. Toki ymmärrän kaverini näkökannan asiaan, sillä täällä käsite "vanhustenkoti" on hiukan muuta kuin suomessa. Tämänkin suhteen ollaan kehityksessä jäljessä kymmeniä vuosia, eikä tilanteelle näy merkittävää muutosta lähitulevaisuudessa. Tämä johtuu lähinnä yhteiskunnan talousrakenteesta, joka poikkeaa eurooppalaisesta todella merkittävästi. Joka tapauksessa on ihailtavaa, miten venäläiset kunniottavat perhettään ja läheisimpiään. Eikä tämä välittäminen jää ainoastaan perhetasolle, vaan pätee myös ystävyyssuhteissa. Jos apua jossain asiassa tarvitsee, niin venäläinen ystävä varmasti sitä tarjoaa.

Sotilasmarssi Punaisella torilla Moskovassa, melko gonahtanutta oli toiminta ;)

Talous: Ansiotulon verotus on kaikille sama, 13%. Venäläisen keskitulot ovat vuodessa reilut 6000€ ja ihminen luokitellaan rikkaaksi jos tienaa rapiat 12k vuodessa. Noilla paaluilla ei hirveesti riehuta! Venäjällä ihmiset on joko helvetin rikkaita tai köyhiä, keskiluokkaa ei ole käytännössä ollenkaan. Korruptiota esiintyy joka puolella ja siitä eroon pääsy tuntuu parhaillaan mahdottomalta. Yksi syy korruptioonkin on varmasti pienet tulot, sillä lisätuloja on jotenkin saatava jos perheen isä tienaa 500€/kk ja sillä pitäisi elättää nelihenkinen perhe. Olisiko siis progressiivinen verotus avain myös korruption kitkemiseen? Maata hallitsevat tahot taas haluavat pitää vallan tiukasti näpeissään ja tähän tarvitaan vaikutusvaltaisimpien ihmisten tukea. Tuen saamiseksi tulee tietysti ajaa näiden tukijoiden asioita ja mikäs muukaan siellä olisi suuremmassa roolissa kuin rikkaiden pieni verotus. Demokratiasta ei siis todellisuudessa ole tietoakaan, ainakaan jos Suomeen verrataan.

Terveydenhuolto: En ole venäläisessä sairaalassa onneksi ikinä päässyt vierailemaan, mutta tarinaa kuulut senkin edestä. Maan talousrakenne on aina ollut sellainen, että tuottavaa toimintaa tuetaan. Varsinkaan Neuvostoliiton aikana yksittäisen ihmisen elämä ei merkannut mitään ja sairaathan vaan kasvattivat miinusmerkkiä valtion kassassa. Tämän vuoksi terveydenhuoltoon ei olla ikinä panostettu enempää kuin on pakko ja se näkyy voimakkaasti tänäkin päivänä. Lääkärin keskiansiot on n. 500€/kk, työolosuhteet hanurista ja vaatii pitkän koulutksen. Tämän vuoksi lääkiksen oppilaskanta Venäjällä koostuu henkilöistä, jotka ei mihinkään muulle tieteenalalle kyenneet. Juurikaan ketään ei lääkäriksi vapaaehtoisesti halua. Yksityisen sektorin sairaalat taas on asia erikseen, sillä niissä palvelu on kuin viiden tähden hotellissa. Kutsun näitä vakuutusyhtiö-sairaaloiksi, sillä ne pyörivät täysin vakuutusyhtiöiden rahoilla. Asiakkaina on ulkomaalaisia, joilla on matkavakuutukset, eikä heidän tarvitse siis henkilökohtaisesti maksaa hoidosta. Taksat on jumalattomat kun tällaisessa lafkassa asioi, mutta mitäs sen väliä kunhan ei oma tili kuihdu. Näihin siis ei normaaleilla venäläisillä ole mitään asiaa ja nämä muodostavat vain murto-osan maan terveydenhuollosta. Eli niin tässäkin, kuin monessa muussakin asiassa tässä maassa: Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Uuden vuoden reivit asuntolalla Joosen, Zdenekin ja Martcin kanssa

Koulutus: Itsellä on lukuvuoden verran kokemusta venäläisestä yliopistosta ja se on kyllä antanut vahvat mielipiteet tästä otsikosta. Venäläistä yliopistoa voi verrata suomalaiseen ylä-asteeseen; vapauksia ei oppilailla ole ja opiskelu tapahtuu luokittain. Opetuksen taso on mielestäni heikko ja oleellisten asioiden sijaan keskitytään merkityksettömiin yksityisseikkoihin. Opettaja on kuin kurko, jonka sanomaa ei voi kyseenalaistaa vaan on aina oikeassa. Opetusmetodit ovat myös edelleen melko vanhoolliset ja tietokoneita ei yliopistolta paljoa löytynyt, vaan kaikki hoidettiin paperitse. Lukukausimaksut ovat myös merkittävät, jos suhteuttaa keskituloihin. Meidän yliopistossa lukukausi maksaa n.2500€, mutta opiskella voi myös erilaisten stipendien avulla. Yleistä on myös kahden tutkinnon suorittaminen, sillä ensimmäinen yliopisto aloitetaan 17-vuotiaana ja sen päättää yleensä vanhemmat, sillä hehän lystin maksavatkin. Valmistuttuaan nuori kuitenkin tajuaa, ettei tämä nyt ihan ollutkaan se hänen juttunsa.. Arvostus suomalaista koulutusjärjetelmää kohtaan on kasvanut todella paljon vuoden aikana.

Maskuliini vs. feminiini: Miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta ei tässä maassa voi puhua muuten, kuin että myös naisilla on äänestysoikeus. Naisten palkkaus jää kauas miehistä ja etenemismahdollisuudet ovat myös merkittävästi heikommat. Venäjällä asia nähdäänkin niin, että naisen paikka on kotona pitäen huolta lapsista ja kodista. Mies taas kantaa leivän pöytään ja viettää huomattavasti vähemmän aikaa kotona. Alkoholin käyttö on myös miesten juttu, naiselle ei juopottelu ole soveliasta. Miehet kyllä ottavat sitten senkin edestä, joka varmasti vaikuttaa nuoreen elinikäennusteeseen: 59v. Eläkkeelle mies pääsee 60 vuotiaana, eli suurin osa venäläisistä miehistä ei ikinä ehdi eläkkeelle asti. Mites sitten käy vaimon kun hän jää leskeksi? Vaimo ei ole käynyt kymmeniin vuosiin töissä ja perheen pienistä tuloista johtuen säästäminen on ollut lähes mahdotonta. Lisäksi eläkejärjestelmä yskii ja pahasti. Tässä kohtaa ainut vaihtoehto on muuttaa lastensa kanssa asumaan, mikäli katuelämä ei napostele. Eli kun tilanne on täällä tämä, niin ymmärrän hyvin kaverini mielipiteen vanhustenhuollosta.
Yksi jännä seikka on myös panostus ulkonäköön. Naiset panostavat viimeisen päälle siihen miten kauniilta näyttävät, kun taas miesten ulkonäkö on huomattavasti huolittomampi. Sukka-sandaalit, raitaverkkarishortsit, vyölaukku, takapiiska... Päivittäin näkee kaupungilla kyllä sellasia pariskuntia että pakko oikein pysähtyä miettimään, huh huh!

KHL All Star game: Jashin vs. Jagr

Vaikka edellä mainitsemani asiat saattavat antaa sellaisen kuvan, että maasta on jäänyt negatiivinen kuva, niin se ei pidä paikkaansa. Lähinnä nuo asiat tulevat päälimmäisenä mieleen kun vertaan Suomea ja Venäjää. Täällä ollessani olen oppinut arvostamaan Suomessa monia asioita, joita ei aikasemmin pitänyt mainitsemisen arvoisena. Venäjällä on paljon hyviä asioita, joita tulisi jalostaa myös Eurooppaan, mutta toisaalta kehitettävää riittää vuosikymmenille ennen kuin ollaan hyvinvoinnissa Euroopan tasolla. Mutta myönnettävä on, että myös Venäjän sekä venäläiset ihmiset arvostan huomattavasti korkeammalle kuin vuosi sitten, eli kaikin puolin aika täällä on opettanut paljon.

Kevään ensimmäinen auringonpalvoja

Päälimmäinen tavoite tänne lähtiessäni oli kielen oppiminen. Tavoitteet oli korkealla ja myöhemmin mietittynä ne eivät olleet mitenkään realistiset. Aikaisemmin olen opiskellut yliopistossa vuoden venäjää ja kuvittelin, että kyllähän vuodessa täällä sitä nyt oppii täydellisesti puhumaan. No ihan ei näin käynyt :D Täydellisestä ollaan kaukana ja päivittäin tulee tilanteita etten ymmärrä mistä puhutaan. Pystyn kuitenkin kaikki arkipäiväiset asiat hoitamaan venäjäksi ja käymään pinnallisia small-talkeja natiivien kanssa. Täällä ollessa on oppinut huomattavasti rohkeammin käyttämään vierasta kieltä. Vaikka ei tiedä jotain sanaa ja tietää tekevänsä virheitä, niin pystyy selittämään asian niin että tulee ymmärretyksi. Jos vertaa siihen miten hyvin englanti tai ruotsi taittui parin vuoden opintojen jälkeen, niin painitaan ihan eri sarjassa. Ainahan voisi olla paremmin, mutta olen mielestäni saavuttanut tavoitteeni ja joka tapauksessa tästä jatketaan Suomessa, motivaatiota täynnä.

Divo Ostrovin huvipuistossa Outin ja Kaisan kanssa

Ylihuomenna tosiaan paluu Suomeen ja hieman pelonsekavat tunteet parhaillaan.. Kotiin on kiva palata ja onhan sitä jo odotettu. Lapuskissa odottaa oma kämppä, kaverit ja tutut kuviot, kaikki siis hyvemmin ku paremmin. Toisaalta tuntuu haikealta jättää Pietsku ja astua tämä askel loppuun.. Vuosi on ollut ikimuistoinen, on ollut ylä- ja alamäkiä ja päivääkään en vaihtaisi pois. Kokemuksena todella hieno ja kasvattava. Kaupunkina Pietari on samanlainen kuin mikä tahansa Euroopan metropoli, tekeminen ja näkeminen ei ihan heti lopu kesken. Vuodessa Venäjästä on tullut osa minua ja uskon vahvasti vielä palaavani tänne. Kaipa sitä ainakin pari viikkoo kuluu, että tajuaa asuvansa taas Suomessa..

Voin lämpimästi suositella Pietaria vaihtokohteena ja jos kiinnostaa lähteä, niin meikäläiseen saa ottaa yhteyttä. Autan mieluusti järjestelyissä ja kerron lisää kokemuksistani! Haluan kiittää kaikkia jotka on jaksanu lukea tätä blogia ja toisaalta taas pahoitella päivityslaiskuuttani, eli kiitos ja anteeks! Ei muutaku kamat laukkuun ja nokka kohti uusia haasteita.. Suomalainen opiskelijaelämä: Here we come!

-The End-